Eturauhasen syöpä jota myös kutsutaan prostatakarsinoomaksi on useissa länsimaissa miesten yleisin syöpä, niin myös Suomessa. Uusia tapauksia oli vuonna 2013 yhteensä 5 124 ja sairastuneiden keski-ikä on noin 70 vuotta. Tautia tavataan kuitenkin myös alle 50-vuotiailla, jotenka on syytä terkistaa PSA-arvo kun on täyttänyt 45 vuotta.

PSA arvo eturauhassyövän marköörinä

Nykyisin eturauhasen terveyttä voidaan tutkia verinäytteestä otettavan prostataspesifinen antigeeni (S-PSA) -arvon avulla. Tämä on edistänyt tautien löytymistä entistä varhaisemmassa vaiheessa ja näin parantanut potilaiden ennustetta.

Tuseerauksella eli peräaukon kautta tapahtuvalla tunnustelulla arvioidaan eturauhasen koko, aristavuus ja mahdolliset ylimääräiset kyhmyt. Koska syöpä voi olla myös täysin normaalilta tuntuvassa rauhasessa,  PSA on tärkeä tutkimus. Merkki mahdollisesta eturauhassyövästä on kohonnut PSA.  PSA on eturauhasen tuottama merkkiaine, jonka pitoisuus lisääntyy myös hyvänlaatuisessa liikakasvussa, joten sekään ei ole yksinään syöpää poissulkeva tai varmistava tutkimus. Normaali PSA-pitoisuus veressä on nuoremmilla miehillä alle 2.5 ja vanhemmilla alle 6.5 mikrog/l.

Tarkentava tutkimus

Tarkentavana tutkimuksena tehdään ns. vapaan PSA:n määritys silloin, kun kokonais-PSA on välillä 2.5 – 10 mikrog/l. Jos vapaan PSA:n osuus on alle 15 %, potilas  lähetetään urologille kudosnäytteen (biopsian) ottoa varten. Syöpädiagnoosi edellyttää aina mikroskooppista kudosnäytevarmistusta. Näyte otetaan eturauhasesta kudosnäyteneulalla ultraääniohjauksessa. Jos on syytä epäillä syövän levinneen muualle elimistöön, tehdään lisäksi luustotutkimus, keuhkokuvaus ja tarvittavia verikokeita. 

Eturauhassyöpä on yleensä ja varsinkin alkuvaiheessa oireeton. Mutta seuraavat oireet voivat olla merkki eturauhasongelmista:

Virtsa ei suihkua tasaisesti

Virtsasuihku on heikko

Virtsan tiputtelu

Tiheä tarve virtsata, joka iskee myös öisin

Rakko ei tyhjene täysin

Virtsatietulehdukset

Vaikeudet virtsaamisessa. Mikäli et kykene virtsaamaan lainkaan, tilanne on jo vakava ja hoitoon tulee hakeutua viipymättä.

Kipu ejakuloidessa ja kivut sukuelinten alueella

Kipu virtsatessa

Veri virtsassa tai siemennesteessä

Hakeudu hoitoon ja tarkista PSA-arvosi

Jos olet huolissasi eturauhasesi toiminnasta tai haluat tietää PSA-arvosi niin ota kontakti lääkäriisi ja pyydä saada tehdä PSA-testi. Eturauhassyöpä on tänään monesti hoidettavissa eikä ollenkaan niin dramaattinen diagnoosi kuin muutamia vuosikymmeniä sitten.