Pomi-T on ollut myynnissä vuoden 2013 lähtien Englannissa, jossa se kehitettiin. Jo vuonna 2014 otettiin Pomi-T mukaan Ruotsin kansalliseen eturauhassyövan hoito-ohjeisiin. (Sivu 169, dokumentti on ruotsiksi)

Pomi-T mainitaan kappaleessa, jossa käsitellään itsehoitoa. Pomi-T on ainoa ravinnelisätuote, joka mainitaan näissä ohjeissa. Hoito-ohjelmassa viitataan Pomi-T-tutkimukseen jonka voit lukea täältä. Kyseinen tutkimus on julkaistu englanniksi.

Pomi-T-tutkimuksesta

Pomi-T-tutkimus esiteltiin maailman suurimmassa syöpäkonferenssissa, ASCO:ssa,  jonne joka vuosi kerääntyy kymmeniä tuhansia tutkijoita kuulemaan viimeisimpiä tuloksia. Vain kymmenen tutkijaa saa mahdollisuuden suulliseen esittelyluentoon. Pomi-T-tutkimus oli yksi näistä kymmenestä tutkimuksesta. Tutkimuksen vetäjä prof. Thomas on todennut, että hänen kutsumisensa puhumaan ASCO:on on herättänyt vielä suurempaa huomiota kuin ne kerrat, jolloin Britannian Onkologinen yhdistys valitsi hänet Vuoden Syöpälääkäriksi tai kun hänet valittiin Vuoden Lääkäriksi Englannissa.